Monet sanovat, että digiaikana valokuvaus on helppoa.  On valmiita aiheohjelmia muotokuvista ilotulituksiin.  Sen kun painat nappia ja aaah, edessäsi on upea kuva.  Äääh, sanoi kuvauskaveri ja aikoi vaatia rahansa takaisin.  Oli näes sitä mieltä, että mainos oli katteeton.  Ihan sillai huumorilla.  Tai ainakin puolihuumorilla. 

Olimme porukalla kolmen päivän kuvausreissulla, joten siinä ajassa jotakin olisi pitänyt saada aikaiseksi.  Mutta ei mennyt niin kuin Strömssössä.  Ei tullut hienoja kuvia kertalaakista.  Eikä edes toisesta.

Sama vika oli ylätalossa.  Oli harmaatakin harmaampi päivä ja liikaa upottavaa lunta.  Ei kerta kaikkiaan mennyt niin kuin Strömsössä. 

Sitä paitsi ”ei mennyt niin kuin Strömsössä” on kulunut ja lattea ilmaisu, sanoi kuvauskaveri ja kertoi hakeneensa valokuvausalan koulutukseen.

Pääsykokeissa yhtenä tehtävänä oli ollut kuvata pahvilaatikko.  Ei siis upeaa auringonlaskua tai joutsenta kansallismaisemassa.

Pahvilaatikko.

Pääsykokeissa testattiin luovuutta, valaisi kuvauskaveri. 

Kun ei mennyt niin kuin Strömsössä, kyse siis oli enemmän mielikuvituksen puutteesta kuin huonosta kuvaussäästä.  Mieleen tuli jonkun viisaan sanonta, että ei ole tylsiä aiheita, on vain tylsiä kirjoittajia.

Tai tylsiä kuvaajia.   

Joten ensi kerralla kun näen pahvilaatikon, katson sitä uusin, positiivisin silmin.

Jos vaikka menisi niin kuin Strömsössä.

 

 

Ei mennyt niin kuin Strömsössä.